Telia

Uuden sukupolven teleoperaattori

Olemme muutamassa vuodessa kasvaneet perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi media- ja teknologiayritykseksi. Olemme tänään yksi Pohjoismaiden suurimmista TV-yhtiöistä ja yksi Suomen johtavista yrityksille ICT-palveluja tarjoavista yrityksistä. Runkoverkkomme kautta kulkee kolmannes koko maailman nettiliikenteestä.

Sisällöt

Tarjoamme asiakkaillemme huippu-urheilua Liigasta formuloihin, Suomen katsotuimpia viihdeohjelmia ja jatkuvasti ajan hermolla olevaa uutisvirtaa.

Haluamme tarjoilla huippuluokan sisällöt tavalla, joka helpottaa ja sujuvoittaa asiakkaidemme arkea. Siksi panostamme jatkuvasti digitaalisen asiakaskokemuksen kehittämiseen.

Yhteydet

Sujuvat, turvalliset ja luotettavat yhteydet ovat toimintamme ydin. 

Investoimme jatkuvasti verkkoihimme, jotta käytössä olisivat aina turvalliset ja toimivat yhteydet. Huolehdimme siitä, että asiakkaamme pysyvät mukana teknologian kiihtyvässä muutoksessa, kun esimerkiksi 5G ja esineiden internet rakentavat neljättä teollista vallankumousta.

Lähde: telia.fi

Telia Finland Oyj

Pasilan asema-aukio 1, Helsinki
PL 106 00051 TELIA
Y-tunnus 1475607-9

Luettavaa

DNA liittymät

Telia – Yhdistämässä teknologiaa ja palveluita

-> Tämä artikkeli sisältää mainoslinkin eli tarjouksen Telian liittymistä Koskee valittuja liittymiä ja on voimassa 10.12.2023 saakka! Telia uudistaa liittymätarjontaa Telia, tunnettu teleoperaattori, on laajentanut palveluitaan tarjoten sekä kotiin että toimistoon monipuolisia ratkaisuja. Vahvistamalla asemaansa media- ja teknologiayrityksenä, Telia on tänään yksi Pohjoismaiden suurimmista TV-yhtiöistä ja johtava ICT-palvelujen tarjoaja Suomessa. … Lue lisää
puhelinliittymät

Telian Black Friday kampanja on alkanut!

Telia on kulkenut pitkän matkan perinteisestä teleoperaattorista moderniksi media- ja teknologiayritykseksi. Tänään olemme yksi Pohjoismaiden suurimmista TV-yhtiöistä ja johtava ICT-palvelujen tarjoaja Suomessa. Verkkomme kuljettaa kolmanneksen maailman nettiliikenteestä. Tutustu syvemmin siihen, miksi Telia on uuden sukupolven teleoperaattori. LIITTYMÄT HELPPOSTI TELIAN VERKKOKAUPASTA Telia tarjoaa vaivattoman tavan hankkia liittymä verkkokaupastaan. Verkkokauppa kehittyy jatkuvasti, … Lue lisää
vertaa puhelinliittymät

Tarjous: 50€ Lidl-lahjakortti Telian liittymien ostajille

Telian Lidl-lahjakorttikampanja on käynnistynyt ja on voimassa tämän viikon. Kampanjan kesto: 23.-29.10. 2023 50€ Lidl-lahjakortti seuraavien liittymien ostajille: Rajaton 200M 29,99 €/kk, Rajaton 5G 300M 30,99 €/kk ja Rajaton 5G 450M 32,99 €/kk. Pelaaminen kotikoneella tai mobiilisti ja Telia – onnistuu – lue lisää digipelaamisesta GamingCornerista. Telia ja Telian palvelut Telian liittymävaihtoehdot … Lue lisää

Telian kampanja: Liittymän ostajalle 50€ Lidl-lahjakortti kaupan päälle

Kampanjan kesto: 29.9.-9.10. 50€ Lidl-lahjakortti seuraavien liittymien ostajille: Rajaton 200M 29,99 €/kk, Rajaton 5G 300M 30,99 €/kk ja Rajaton 5G 450M 32,99 €/kk Miksi Telia ja Lidl tekevät yhteisen kampanjan tarjotakseen lukijoillemme tällaista? Telia ja LIDL ovat molemmat vakiintuneita brändejä omilla aloillaan, mutta näiden kahden yhteistyö avaa ovia molemminpuolisesti hyödyllisiin mahdollisuuksiin. … Lue lisää

Laajakaistan valintaopas: Miten tunnistaa paras laajakaistatarjous?

Tarpeiden määrittely Ennen laajakaistatarjouksen etsimistä on tärkeää ymmärtää omat tarpeensa. Kuinka monta laitetta kotona käyttää yhteyttä? Tarvitsetko nopean yhteyden työhön, pelaamiseen tai suoratoistopalveluiden käyttöön? Vastaukset näihin kysymyksiin antavat viitteitä siitä, millaista laajakaistaa kannattaa etsiä. Ilman näitä tietoja voi olla haastavaa löytää sopivinta yhteyttä. Nopeus ja datarajoitukset Yksi keskeisimmistä valintakriteereistä on … Lue lisää

Applen iPhone 13 5G kiri ykköstilalle maaliskuun myyntilistalla

Telian puhelinmyynnissä nähtiin maaliskuussa tasainen kisa kymppikärjessä Applen iPhonen, Samsungin ja OnePlussan kesken. Kolmen kärki pysyi Telialla samana kuin helmikuussa, mutta eri järjestyksessä. Applen iPhone 13 5G kiri takaisin edelliskuussa menettämälleen ykköspaikalle Telian asiakkaiden suosituimpana puhelimena. OnePlus palasi maaliskuussa vahvasti kolmella mallilla kymmenen suosituimman listalle.  5G-puhelimia listalla oli seitsemän. OnePlussan … Lue lisää